Uuden vuosikymmenen vaihduttua päätin kokeilla miltä tuntuu pelata minimalistipeliä koko tammikuun ajan. Minimalistipeli on yhdysvaltalaisen The Minimalistis -ryhmän lanseeraama leikillinen siivousmetodi: Kuun ensimmäisenä päivänä luovutaan yhdestä turhasta esineestä, toisena kahdesta, kolmantena päivänä kolmesta jne. Tavarat voi kierrättää, heittää roskiin, antaa pois, myydä tai muuten luopua niistä. Vaihtaminen ei ole sallittua, vaan tavaroiden tulee vähentyä 496:lla kappaleella kuukauden aikana. Tavarat täytyy olla keskiyöhön mennessä oikeasti poistuneet kotisi alueelta, ei siis riitä että ne siirtää vaikkapa varastoon väliaikaiseen säilytykseen. Itse tein niin, että jos jonain päivänä karsin enemmän tavaroita kuin kyseisenä päivänä kuului, siirtyi tämä ponnistus helpottamaan seuraavan päivän karsimista. Jaan sinulle tässä postauksessa muutamia havaintojani karsimis- ja raivausprojektiini liittyen.

Iloa, tuloja ja helpotusta arkeen

Ensimmäisinä päivinä projekti oli kevyttä lasten leikkiä – asiaa ei tarvinnut juurikaan edes tietoisesti miettiä, laittoi vaan ohimennen pois jonkin rikkinäisen tai turhan tavaran. Muutaman päivän päästä minimalistipeli alkoi sen sijaan tuottaa minulle suurta iloa ja mielihyvää, ja elimistöni palkitsi minut säännöllisillä dopamiiniannoksilla. Suunnittelin innoissani iltaisin minkä kaapin, laatikon tai alueen tulen seuraavaksi ratsaamaan kodissamme. Tuntui että samaan hintaan saan koko elämäni paremmin hallintaan ja järjestykseen.

Myös mieheni oli supertyytyväinen, kun hän näki miten tavara väheni ja paikat siistiytyivät. Yllätyin, miten paljon kodistamme löytyi rikkinäisiä tavaroita, joita oli vaan ajattelematta jemmannut. Tein myös uskomattomia löytöjä, mm. pitkään kadoksissa olleen lempparikorvakoruni puuttuneen osapuolen. Totesin, että minulla on aivan liikaa korvakoruja ja asetin itselleni ostokiellon. Toriin näpyttelin myyntiin talviurheiluvälineitä, lautapelejä ja sisustustavaroita ja UFF:lle ja kirpparille roudasin vaatteita. Kaksi isoa kassillista papereita lähti silppuroitavaksi ja Pirkanmaan jätehuollossakin tuli vierailtua. Kyllä – tämä vei jonkin verran aikaa ja energiaa, varsinkin kun alettiin olla kuukauden puolivälissä.

Tavaroissa on valtavasti tunnekuormaa

Kun kotimme sisätilat olivat kertaalleen koluttu, siirryin ulkovarastoon ja homma helpottui hetkellisesti. Siellä oli paljon pois heitettävää tavaraa jotka olivat kulkeneet mukanani jo monta kiireistä muuttoa, ilman että tulisin niitä enää koskaan tarvitsemaan. Esimerkiksi mummolta perityt posliininmaalausvälineet ja -lehdet. Kiitin näitä tavaroita siitä, että ne palvelivat aikanaan tuoden iloa mummoni ja minun elämääni. Ilmoitin niille, että nyt meidän on aika erota (luin tämän jostain vinkiksi muistoja sisältävistä esineistä luopumiseen). Kauneimmat taideteokset säilytin – mutta vain kauneimmat.

Mutta sitten kohtasin täysstopin: Löysin pienen muovilaatikon, johon esikoiseni oli kerännyt pieniä tilkkuja ompelutöitään varten.  Mieleeni tulvahti kaikki ihanat muistot hänen lapsuudestaan, ajasta jolloin me asuimme kahdestaan useita vuosia eroni jälkeen. Kyyneleet alkoivat valua poskilleni vuolaasti, enkä pystynyt heittämään tilkkuja pois. Olin herkässä mielentilassa ja itkuinen pari-kolme seuraavaa päivää, ja lopulta soitin tyttärelleni joka antoi lempeästi luvan tilkkujen hävittämiseen. Tajusin, etten ollut ehtinyt aiemmin käsitellä hänen kotoa pois muuttoaan, koska olin tuolloin niin hektisessä työrumbassa. Miten helpottavaa, että tunteet pääsivät nyt ulos!

Allekirjoitan siis todellakin sen, että tavaroissa on roppakaupalla varastoituna tunteita. Hyvin monenlaisia eri tunteita. Ja tämä juuri tekee usein niin vaikeaksi luopua niistä.

Loppurutistus

Tammikuu lähestyi loppuaan ja minimalistin viimeisinä päivinä minun piti hävittää n. 30 tavaraa per päivä. Projekti alkoi tässä vaiheessa tuntua totiselta työltä. Helpoimmat ja ilmiselvimmät paikat oli jo ratsattu ja nyt tekemistä täytyi jo vähän suunnitellakin. Onneksi tässä vaiheessa olin saanut myös mieheni innostumaan minimalistipelistä ja hän päätti yllättäen luopua 150:sta cd-levystään. Huh! Hän meinasi heittää ne roskiin, mutta minä tarjouduin myymään ne Torilla ja niin myös tein. Myös nuorin lapseni suostui vihdoin yhdessä käymään läpi hänen sukka- ja alusvaatelaatikkonsa, joiden sisällöstä n. 2/3 oli poisheitettävää. Yllätys-yllätys, hänen aamunsa ovat minimalistipelin jälkeen olleet huomattavasti sujuvampia.

Sain loppujen lopuksi hävitettyä yli 500 turhaa tavaraa kodistani, eikä tämä tehnyt kovinkaan kipeää. Keskimääräisessä lapsiperheessä on n. 100 000 tavaraa eli minimalistipelini oli tähän suhteutettuna pisara meressä – mutta hyvä alku. Aikaa tälle projektille kannattaa varata varsinkin loppukuusta tai sitten ennakoida ja hävittää jo alkukuusta tavaroita jonkin verran etukäteen. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin se päivä, jolloin et vaan ehdi, jaksa, eikä huvita. Tammikuun puolivälin paikkeilla muistan olleeni niin dopamiineissani, että suunnittelin  jatkavani peliä vielä helmikuun. Tammikuun lopussa kuitenkin totesin, että tämä oli tässä tässä tältä erää, ja uuden pelikierroksen aika on myöhemmin.

Mitä tästä projektista jäi käteen?

  • Koti järjestyi (komerot, kaapit, laatikot, ulkovarasto), arki sujuvoitui ja elämänhallinnan tunne vahvistui
  • Katselen nyt jäljelle jääneitä tavarajemmojani hieman eri näkökulmasta, kyherrellen itsekseni että milloinkahan kävisin sinunkin kimppuusi?
  • Mietin entistä tarkemmin ostohetkellä, tarvitsenko kyseistä tuotetta oikeasti
  • Matkakassani karttui mukavasti Tori- ja kirpparimyyntien ansiosta
  • Minimalistipeli jatkuu edelleen pienimuotoisena, esim. lainasin juuri C-kasettisoittimen veljeltäni ja aion kuunnella läpi ja heittää kaikki 80-luvulta peräisin olevani C-kasetit pois (!). Tavoitteenani on, että ulkovaraston lattiaosuus on täysin tyhjä vuoden loppuun mennessä.
  • Sain projektin aikana mahdollisuuden käydä monenlaisia tunteita ja elämänvaiheitani läpi rauhassa. Päällimäiseksi tunteeksi jäi kiitollisuus.