Nainen niityllä

Yllä olevassa kuvassa on itsestäni tekemäni voimakas mielikuva, jonka sain ollessani kolmisen vuotta sitten life coachauksessa eli hyvinvointivalmennuksessa. Olen kauniilla niityllä ja kylven auringossa. Tunnen huumaavan tuomen tuoksun ympäröivän minut. Hiukseni hulmuavat vallattomina kesätuulessa. Oloni on tyyni, juureva ja täysin kivuton. Kun menen lähemmäs itseäni, huomaan että hymyilen valloittavasti. Olen vapaa.

On aika palata tähän tilaan ja aikaan, valmentajani olohuoneeseen. Avattuani silmät alan aivan yllättäen itkemään, eikä itku meinaa loppua millään. En muista milloin olisin viimeksi itkenyt, tämä tuli täysin puun takaa. Tai milloin olisin kunnolla hengittänyt, niin kuin tämän harjoituksen aikana.

Itku ja oivallus

Mitä sitten itkin? Mielikuvaharjoituksen aikana ymmärsin, että olen ajautunut valovuosien päähän omasta sisimmästäni, ytimestäni. En enää tiedostanut kuka olen tai mihin olen menossa, enkä ollut ehtinyt tätä edes miettiä hektisen arjen keskellä. Kiire, suorittaminen ja velvollisuudet olivat saaneet minusta yliotteen. Kipuni olivat sietämättömät ja nukkuminen ala-arvoista. Kun katselin tuota vapaata, levollista ja hymyilevää naista niityllä, oivalsin että minä itse voin tällä hetkellä todella huonosti, ja sitä oli jatkunut jo pitkään. Tunsin suunnatonta ikävää tuota naista kohtaan, joka minä olin joskus ollut. Ja itkuni vaan jatkui.

Alitajunnan voima

Tämä kyseinen coachaus oli se liikkeellepaneva alkusysäys, joka monien vaiheiden jälkeen johti siihen, että päätin (tai minun oli pakko) laittaa viimein oman hyvinvointini etusijalle ja luopua rakkaasta yrityksestäni. Yrityskaupat tehtiin vajaan kahden vuoden päästä tästä valmennuksesta, aika lailla viime hetkillä oman jaksamiseni kannalta. Koko prosessin ajan minulla on ollut mielessäni voimaannuttava kuva itsestäni niityllä, ja olen jo hyvällä matkalla kohti sitä, edeten pienin askelin.

Valmennuksesta saamani käänteentekevä oivallus on yksi syy, miksi lähdin itse opiskelemaan viime vuonna Life Coachiksi. Valmennustyökaluilla saadaan oikeasti ihmiset tekemään tällaisia löydöksiä itsestään ja elämästään – oivalluksia jotka voivat muuttaa koko elämän suunnan. Alitajunnan ja mielikuvien voima on valtava, kun niille vaan annetaan vapaus ja jätetään rationaalinen mieli hetkeksi syrjään. Life coachaus tarjoaa uusia näkökulmia silloin, kun ihminen ei ole terapia-avun tarpeessa ja haluaa peilata ajatuksiaan ammattilaisen kanssa. Tulen kirjoittamaan couchauksesta vielä usein blogiini, sillä olen haltioitunut tästä menetelmästä nähtyäni konkreettisesti sen hyödyt jo muutaman käyntikerran jälkeen.