joulukuu 2019
Elossa® Unitarina: Junan öinen vihellys laukaisi Annen, 58, unettomuuden kolme vuosikymmentä sitten ja tänä päivänä nukkuminen menee hänen elämässään kaiken muun edelle
Junan öinen vihellys johti unettomuuden noidankehään Annen unettomuus alkoi noin 30 vuotta sitten, kun hän asui entisen miehensä kanssa ulkomailla. ”Asuntomme sijaitsi lähellä junarataa ja junat vislasivat
marraskuu 2019
Elossa® Unitarina: Joona, 32, päätti luopua vuorotyöstä ja oppi jälleen nukahtamaan mindfulnessin ja rentoutusharjoitusten avulla
Joonan, 32, uniongelmat alkoivat 20 -vuotiaana hänen ollessaan tehtaassa vuorotöissä. Unirytmin pakkomuutokset, paine aikaisesta heräämisestä ja riittävän unen saamisesta häiritsivät nuoren miehen rauhoittumista sänkyyn mennessä. Ongelma oli ainoastaan
Elossa® Unitarina: Isän kuolema havahdutti masennuksesta ja unettomuudesta kärsineen Linan, 27, pitämään huolta terveydestään ja pysymään kiinni elämässä
Soitan ovikelloa, ja oven avaa todella kaunis ja hymyilevä nuori nainen, jonka lainehtivat hiukset on värjätty latvoista sinisiksi. Minua moikkaamaan tulee myös hänen pikkuinen Nappi-kissansa. En voi uskoa
Elossa® Unitarina: Marja valvoi yöt murehtien läheistensä vointia, kunnes uniryhmä, uniapneadiagnoosi ja ajattelutavan muutos saivat nukkumisen takaisin raiteilleen
Marja, 67, kuvailee lapsuuttaan ankeaksi ja surkeaksi. Isä kuoli, kun Marja oli 17-vuotias, minkä jälkeen hän ainoana tyttärenä joutui ottamaan paljon vastuuta muista. Epävakaa äiti tukeutui Marjaan, joka
lokakuu 2019
Loma ja uni
Oletko sinä niitä ihmisiä, jotka nukkuvat lomamatkalla kuin tukki? On ihan sama missä lomailet – nukut yhtä hyvin yksin teltassa keskellä Lapin karua erämaata, kelluvassa bambuhotellissa Thaimaassa rottien
syyskuu 2019
Unilääkkeiden käytön lopettaminen, osa 3: Viimeinen murunen
On kaksi tapaa lopettaa unilääkkeiden käyttö: 1) asteittain ja hallitusti 2) kerralla ”kuin seinään”. Suosittelen EHDOTTOMASTI ensimmäistä tapaa, ja niin suosittelevat kaikki terveydenhuollon ammattilaisetkin. 1) Unilääkkeen käytön