Elossa® Unitarina: Marja valvoi yöt murehtien läheistensä vointia, kunnes uniryhmä, uniapneadiagnoosi ja ajattelutavan muutos saivat nukkumisen takaisin raiteilleen

Marja, 67, kuvailee lapsuuttaan ankeaksi ja surkeaksi. Isä kuoli, kun Marja oli 17-vuotias, minkä jälkeen hän ainoana tyttärenä joutui ottamaan paljon vastuuta muista. Epävakaa äiti tukeutui Marjaan, joka oli kiltti ja tunnollinen tyttö.

Marjan univaikeudet alkoivatkin jo lapsena. Hän oli herkkäuninen ja kuuli esimerkiksi kaikki äänet selkeästi. Uniongelmat kuitenkin alkoivat pahentua vasta 6–7 vuotta sitten. Marja ei tiedä tähän tarkkaa syytä. Lähihoitajana työskentelevä Marja kertoo tehneensä jopa 10 tunnin työpäiviä, ja siihen matkat päälle. Rankkojen työpäivien tapahtumat valvottivat naista öisinkin.

”Mä ajoin paljon autolla, talvisinkin asiakkaiden luo paikkoihin, joissa ei ollut edes teitä aurattu. Sitä pohti paljon, että mitenköhän tästä selviää. Kelasin kaikkia seuraavan päivän ja edellisen päivän tapahtumia yöllä. Sitä ei saanut mitenkään katkaistua.”

Työtahti oli hurja, ja työstressi vaikutti vaikeamman unettomuuden alkamiseen. Lisäksi Marja kuvailee itseänsä murehtijaksi ja huolehtijaksi, ja yöllä nainen ei vain saanut keskeytettyä ajatuksiaan. Jo lapsena häneen oli iskostettu jatkuva tarve huolehtia ja hoitaa asioita.

Marja kertoo saavansa myös “etiäisiä” siitä, että jokin tulee menemään pieleen – läheinen ihminen sairastuu tai tapahtuu jotain muuta ikävää. Ja tämä jos jokin valvottaa.

Yöllisiä heräilyjä ja haitallisia ajatuskierteitä

Marjan ongelma ei ollut nukahtamisessa vaan yöheräilyssä, joka alkoi 1–2 tunnin päästä nukahtamisesta. Pari-kolme tuntia keskellä yötä Marja pyöri sängyssä miettien asioita, ja aamuyöstä hän ehti nukkua pari tuntia ennen herätystä.

Kun herätyskello sitten viiden jälkeen soi, tunsi hän itsensä rättiväsyneeksi: työpäivän jaksoi jotenkin, mutta kotona olo oli saamaton.

”Sitä tuli vaan kotiin ja lösähti, ei jaksanut mennä minnekään. Onneksi mies hoiti kodin, teki ruuat ja muut.”

Marjalle on aina ollut tärkeää, että hän hoitaa työnsä ja asiakkaansa hyvin.  Unettomuuden kierre oli valmis, kun päässä alkoi liikkua omien huolien lisäksi unettomille tyypillisiä huoliajatuksia: ”Miksi mä en nuku?”, ”Pitäisi nukkua, että jaksaisi”, ”Ettei vaan satu mitään liikenteessä”.

Marja haki apua lääkäristä, ja hänelle määrättiin nukahtamislääkettä, mutta siitä ei ollut juurikaan apua. Tämän jälkeen Marja jäi unettomuutensa kanssa useaksi vuodeksi omilleen. Hän ei halunnut pitää sairaslomaa väsymyksen takia eikä ole ollut päivääkään töistä poissa uniongelmien vuoksi.

Diagnoosi, uniryhmä ja liikunta toivat helpotusta

Vihdoin keväällä 2018 Marja pääsi unitutkimukseen ja hänellä diagnosoitiin uniapnea. Diagnoosi helpotti jonkin verran: nyt oli ainakin löytynyt yksi syy yölliseen heräilyyn.

Samoihin aikoihin hänet valittiin mukaan terveyskeskuksen järjestämään uniryhmään, josta Marja sai arvokasta vertaistukea ja vinkkejä unettomuuden hoitoon. Tärkeintä oli huomata, ettei ole yksin ongelman kanssa.

“Uniryhmästä hyötyvät kaikki huonosti nukkujat ja yökukkujat”, Marja vinkkaa.

Mitä Marja on sitten itse tehnyt parantaakseen yöuniaan? Ensimmäisenä hän mainitsee avantouinnin ja savusaunan, jossa kävi aiemmin kerran viikossa. Sen jälkeen hän nukkui aina ihanat yöunet.

Nyt sydäninfarktin jälkeen avantoon pulahtaminen on kielletty, mutta tilalle on tullut kävely. Lähes joka päivä Marja tekee tunnin aamukävelyn ja huolehtii, että vähintään 10 000 askelta tulee mittariin päivittäin. Liikunta onkin selvästi edesauttanut nukkumista.

”Järvimaisema ja metsä ovat mun sielunmaisemiani, siellä rauhoitun ja rentoudun”.

Myös piikkimatto rentouttaa ihanaan uneen, vaikka nyt uniapnean myötä onkin suositeltu kyljellään nukkumista. Tämä ei Marjaa haittaa, sillä maton päällä voi jotenkuten nukkua kyljelläänkin.

Usein unettomuudesta pitkään kärsineet toivovat, että tietyillä fiksauksilla ja elämänmuutoksilla heistä tulee täydellisiä nukkujia koko loppuelämäksi. Nukkumisessa täytyy kuitenkin hyväksyä tietty aaltoliike ja vaihtelu, kuten muissakin asioissa elämässä.

”Viime kesä ja syksy menivät hyvin, talvella oli huonompia kausia ja nyt menee taas paremmin. Tunnistan jo ne yöt, jolloin rampataan vessassa kahteen-kolmeen saakka ja sitten vasta nukutaan”, Marja kertoo nauraen.

Murehtiminen ei auta ketään

Nykyään Marja ajattelee, että nukkumattomuus ei ole enää hallitseva asia hänen elämässään. Tässä auttoi osaltaan töiden reilu vähentäminen – hän työskentelee nykyään vain yhden päivän viikossa – sekä uniryhmään osallistuminen. Kun aamulla ei enää tarvitse herätä niin aikaisin, unta kertyy keskimäärin 7–8 tuntia ajoittaisista yöheräilyistä huolimatta.

Tärkein asia on kuitenkin ollut muutos ajattelussa.

”Yritän olla ajattelematta, että nyt pitäisi nukkua. Siitä ei ole mitään hyötyä. Tänään sä nukut niin kuin nukut, ja ensi yönä nukut ehkä paremmin tai voit ottaa päikkärit”, Marja kertoo nykyisestä ajattelutavastaan.

Taipumusta huolehtimiseen ja murehtimiseen ei varmasti koskaan saa pois eikä tarvitsekaan saada, mutta on olemassa keinoja siihen, etteivät murheet alkaisi vaikuttaa haitallisesti yöuniin.

”Yritän olla huolehtimatta, mutta en pysty siihen täysin, kun olen sellainen huolehtijatyyppi. Mutta olen alkanut miettiä, että parasta, mitä voin tehdä läheisilleni, on pitää itseni terveenä. Murehtiminen ei auta ketään.”

Kun kysyn, mikä on pahinta, mitä Marjalle on sattunut väsymyksen takia, vastaus kuuluu: ei mitään erityistä. Joku pikkuasia on saattanut jäädä tekemättä asiakkaan kotona, muttei mitään oleellista hoitotoimenpiteisiin liittyvää. Tämä on melko normaalia, vai mitä?

Pohdimme myös, voisiko Marja pyytää läheisiänsä ilmoittamaan hänelle heti, jos jotain on sattunut – tällöin asiaa ei tarvitse murehtia yöllä eikä kysellä sitä erikseen yöllisten etiäisten jälkeen.

Myös huolien paperille kirjoittaminen illalla, eli niin sanotun huolipäiväkirjan pitäminen voi auttaa, jos illalla mieleen nousee paljon ikäviä asioita. Jos ei pidä kirjoittamisesta, huolet voi myös piirtää. Myöhemmin voi sitten tarkastella, kuinka realistisia huolet olivat, toteutuivatko ne vai voisiko niistä päästää kokonaan irti. Tärkeää on, että ne saa pois omasta päästä yön ajaksi.

Marjasta huokuu ihastuttava elämäniloisuus ja positiivisuus, ja häntä ei todellakaan uskoisi kovaksi murehtijaksi. Pyydänkin häneltä jotain elämänohjetta meille muille.

Vastaus tulee välittömästi: ”Ole tyytyväinen siihen, mitä on.”

(Haastateltavan nimi on muutettu)

2019-11-03T10:54:42+03:00

Leave A Comment