Elossa® Unitarina: Isän kuolema havahdutti masennuksesta ja unettomuudesta kärsineen Linan, 27, pitämään huolta terveydestään ja pysymään kiinni elämässä

Soitan ovikelloa, ja oven avaa todella kaunis ja hymyilevä nuori nainen, jonka lainehtivat hiukset on värjätty latvoista sinisiksi. Minua moikkaamaan tulee myös hänen pikkuinen Nappi-kissansa. En voi uskoa silmiäni, sillä aiemmin olen nähnyt Linan aina huivi päänsä suojana – mutta me olemmekin nyt hänen kotonaan, naisten kesken. Istumme pienen pöydän ääreen, joka on katettu täyteen kesän herkkuja: pensasmustikoita, mansikoita, jäätelöä ja keksejä. Lina keittää minulle kahvit, vaikka ei itse juo kahvia. Laitan äänityksen päälle ja alan kuunnella tämän eloisan ja vahvan naisen tarinaa. Nappi tulee kerjäämään minulta rapsutusta ja sitä myös saa.

Linan, 27, univaikeudet alkoivat jo lapsena pakolaisleirillä, jossa hän koki äärimmäistä turvattomuuden tunnetta. Lisäksi muutto Suomeen ja koulukiusaaminen vain pahensivat tilannetta.

Kokiksi opiskellessaan nainen sai nukuttua hieman paremmin, sillä opinnot olivat hyvin aktiivista aikaa ja elämä oli jotenkin asettunut uomiinsa. Uniongelmat kuitenkin pahenivat opiskelujen päätyttyä, ja Lina on ollut siitä lähtien käytännössä työkyvytön.

Linan ongelmana on ollut unessa pysyminen, ja usein myös nukahtaminen on tuottanut hankaluuksia. Yöheräilyt alkoivat joka yö viimeistään kello kolmen aikoihin, eli unta kertyi aivan liian vähän. Lisäksi hänellä on ollut jalkakramppeja ja muutaman kerran pelottava unihalvaus, joiden hän arvelee johtuneen useiden masennukseen ja nukkumiseen tarkoitettujen lääkkeiden yhteiskäytöstä.

Lina tunsi, että hänen kehonsa oli aivan puhki, eikä hän jaksanut enää harrastaa liikuntaa. Myös ihmissuhteet hupenivat, ja Lina tunsi itsensä yksinäiseksi ja masentuneeksi. Aamuisin vahvin tunne oli viha.

”Lääkkeiden lisäksi en saanut mitään tukea. Olisin vain halunnut jutella jonkun ammattiauttajan kanssa. En jaksanut ottaa mitään kontaktia muihin ihmisiin, en vaan jaksanut.”

Kokonaan eroon lääkkeistä

Käänteentekevä ja pysäyttävä tapahtuma reilu vuosi sitten oli Linan isän äkillinen kuolema. Se muutti kaiken, naisen koko suhtautumisen elämään.

”Mulle tuli kova kuolemanpelko öisin ja pelkäsin nukkumista. Masennus paheni ja käytin lääkkeitä väärin. Oksensin yksin vessassa ja mietin kuolemaa ja elämää. En uskaltanut kertoa kellekään, että olin ottanut lääkkeitä liikaa. Jossain vaiheessa tuli iso shokki ja tajusin, että minunhan pitää elää ja nauttia elämästä eikä pilata terveyttäni. Isäni ei ehtinyt tehdä niitä asioita, joita olisi vielä halunnut tehdä.”

Koska apua ei tuolloin ollut saatavilla muuten kuin lääkehoidon muodossa, Lina huolsi itse omaa untaan monin keinoin. Hän siirsi kellon ja puhelimen pois sängyn luota ja päätti olla ainakin tunnin pelaamatta kännykkäpelejä ennen nukkumaanmenoa.

Aiemmin Lina naposteli iltaisin sipsejä ja muuta epäterveellistä, mutta nyt hän on jättänyt herkut pois ja kello 19:n jälkeen nauttii ainoastaan iltateetä. Lina viilentää itsensä suihkussa ennen nukkumaanmenoa, ja myös sängyn tulee olla mahdollisimman viileä. Lemmikin kanssa leikkiminen tuo turvaa yksin asuvalle naiselle.

Lisäksi Lina pääsi mukaan unettomien vertaistukiryhmään ja alkoi pikkuhiljaa vieroittautua mieliala-, uni- ja rauhoittavista lääkkeistä. Hän huomasi, että aamuärtymys poistui lääkkeiden vähentämisen myötä. Tällä hetkellä hän ei käytä mitään lääkkeitä.

”Tuntui mahtavalta päästä niistä eroon. Vaikken vieläkään pysty tekemään kaikkia asioita, joita haluaisin, en ole enää vihainen enkä levoton. Niin se vaan on, että kukaan ei vedä sua kädestä ylös, vaan teet sen ihan itse. Sinun pitää olla itse valmis muutokseen ja lääkkeiden lopettamiseen”, Lina pohtii.

Hän kertoo, että 3-4 tuntia hyvää unta on hänelle riittävä määrä, jotta pystyy elämään suhteellisen normaalia elämää. Tämä unimäärä tuntuu pieneltä unisuosituksiin nähden, mutta se on huomattava parannus aiempaan. Uni ilman lääketokkuraa on kuitenkin parempilaatuista unta.