Elossa® Unitarina: Eveliina, 26, vaelsi lukion jälkeen ilman päämäärää ja huolehti sairaasta isästään yöunien kustannuksella, kunnes nukahtamislääke ja positiivinen psykologia muuttivat elämän suunnan

Lukion jälkeen tyhjän päälle ja väsymyksen noidankehään

Terveydenhoitajana työskentelevä Eveliina, 26, kertoo olleensa lapsuudesta saakka herkkäuninen, ääniin ja valoon herkästi reagoiva. Varsinaiset uniongelmat alkoivat kuitenkin vasta 19-vuotiaana, jolloin lukiosta valmistuttuaan nainen jäi viettämään välivuotta.  ”Olen aina ollut helposti stressaava luonteeltani. Lukion jälkeen mulla ei ollut mitään päämäärää elämässä, olin tyhjän päällä, väsyksissä ja energiaton. Kun ensimmäistä kertaa valvoin ihan koko yön, tuli nukkumisesta minulle pelottava asia. Aloin jännittää nukkumista ja tein siitä ison mörön elämääni”, kuvailee Eveliina lukion jälkeistä aikaa. Välillä hänellä oli parempia ja välillä huonompia kausia nukkumisen suhteen, mutta enimmäkseen elämä oli sinnittelyä. Välivuoden jälkeen hän pääsi lukemaan journalismia yliopistoon, mutta ala ei tuntunutkaan oikealta ja se aiheutti valtavaa lisästressiä. Edessä oli jälleen pitkä välivuosi, muutto takaisin kotiin ja työskentelyä tilapäisissä töissä toimeentulon takaamiseksi.

Juuri kun alkoi helpottaa, elämä heitti omat mausteensa soppaan

Kolmannen välivuoden jälkeen Eveliina pääsi opiskelemaan terveydenhoitajaksi ja tunsi vihdoin olevansa omalla kutsumusalallaan. Opinnot sujuivat hienosti, stressi alkoi vähitellen laueta ja uniongelma hellittää. Mutta vaikeudet jatkuivat, kun samana syksynä Eveliinan vanhemmat erosivat ja vuoden päästä avioerosta hänen isällään todettiin vakava aivoverenvuoto. Kaiken keskellä Eveliinan oma parisuhde oli ajautumassa umpikujaan.

Nuoren naisen henkinen kuormitus oli noihin aikoihin niin valtava, että unet menivät lähes kokonaan pois. ”Huolehdin isästäni pitkän kuntoutusjakson ajan, toimin omaishoitajana ja olin itse kovassa ylivireystilassa koko ajan. Minun oli tosi vaikea rentoutua, mutta yleensä nukahdin kyllä iltaisin. Ongelmana oli, että heräsin lähes joka yö kello 3-4:n aikoihin ja jäin pyörimään sänkyyn ahdistuneena. Pahimpina aikoina en saanut enää nukahdettuakaan. Pelkäsin öisin, että sairaalasta tulee hätäpuhelu. Läheisimmät ystäväni olivat tuolloin tukenani, mutta olisin toivonut saavani apua myös äidiltäni. Hänellä oli uusi mies joten vanhimpana lapsena isän hoitovastuu jäi minulle. Olin aivan lopussa”, muistelee Eveliina.

Nukahtamislääkkeestä ratkaiseva alkuenergia muutokselle

Kolme vuotta sitten Eveliina haki apua unettomuuteensa ensimmäistä kertaa. Hän sai lääkäriltä lähetteen psykologille, jonka vastaanotolla kävi noin vuoden ajan. Psykologista oli apua, ja vaikea tilanne lähtikin vähitellen keskustelujen kautta purkautumaan. Hänelle määrättiin myös pieni annos Mirtatzapimia nukahtamislääkkeeksi. Eveliina kertoo, että tämä lääke pelasti hänet, koska se mahdollisti nukkumisen ja oli hänelle henkisenä turvana. Nukahtamislääkkeen avulla hän sai myös sen verran energiaa, että hänellä oli voimia alkaa itsenäisesti työstämään unettomuutta.

Samoihin aikoihin Eveliina myös erosi poikaystävästään, mitä hän kuvailee tähän mennessä parhaaksi päätöksekseen. Huonon suhteen päättyminen oli helpotus ja lievitti stressiä entisestään. Usean vuoden ajan nainen oli vaan ollut niin väsynyt, ettei ollut jaksanut tehdä asialle mitään.

Positiivinen psykologia auttoi oman ajattelun muuttamisessa

Kun kysyn, mitä muuta Eveliina on tehnyt nukkumisen edistämiseksi, hän luettelee useita asioita: ”Harjoittelin mindfulnessia, tein hengitysharjoituksia, joogasin, luin positiivisesta psykologiasta kirjoja ja blogeja ja kuuntelin podcasteja. Näiden kautta opin päästämään irti ja ylivireystilani rauhoittui. Pääsin samalla irti myös pitkään jatkuneesta negatiivisuuden kehästä ja ahdistavista ajatuksista. Päätin tietoisesti olla tekemättä isompaa numeroa nukkumaan menosta ja keskittyä positiivisiin asioihin elämässä.” Nainen kertoo, että tämä omien ajatusten ja uskomusten muuttaminen on ollut aaltomainen prosessi. Välillä on tullut takapakkia ja epätoivoinen olo juuri, kun on alkanut ajatella että nyt alkaa helpottaa ja pystyy päästämään irti. ”Tähän prosessiin meni suunnilleen pari-kolme vuotta, se ei todellakaan ole mikään pikafiksaus. Se vaatii kärsivällisyyttä ja paljon aktiivisuutta itseltä”, toteaa Eveliina.

Elämäntapamuutoksina Eveliina on lisännyt säännöllistä liikuntaa arkeensa, myös hyötyliikuntaa, koska se väsyttää kehon mukavasti unta varten. Hän myös luopui satunnaisesta tupakoinnista kokonaan, koska tupakointi kohottaa entisestään ylivireystilaa.

Toivosta ei kannata ikinä luopua!

Jokin aikaa sitten Eveliina päätti lopettaa Mirtazapimin käytön, koska hänellä meni jo niin paljon paremmin.  Lopettaminen ei kuitenkaan ollut niin helppoa, kuin mitä hän oli ajatellut. Psyykkinen riippuvuus lääkkeestä oli yllättävän vahva ja välillä iski epätoivo: ”Joudunko syömään tätä koko loppuelämäni?” Hän kuitenkin vähensi lääkettä määrätietoisesti vähän kerrallaan, ja vaikka välillä tuli takapakkeja niin eräänä iltana nainen vain päätti olla ottamatta ilta-annosta. Ja nukkui hyvin seuraavan yön. Nykyään Eveliina ottaa pienen murusen nukahtamislääkettä vain tarvittaessa ja on päättänyt olla stressaamatta asiasta. Henkiseksi tueksi on tullut lisäksi melatoniini, ainakin nyt toistaiseksi.

Minulla menee kylmät väreet, kun kuuntelen Eveliinan elämäniloista tarinaa, helpottunutta ääntä ja upeita oivalluksia. Hän kertoo nykyään suorastaan ahmivansa positiivisia asioita. ”Olen huomannut, että millainen itse olen, sellaisia ihmisiä vedän puoleeni. Olen jättäytynyt ulkopuolelle sellaisista ihmissuhteista, jotka tuottavat minulle jollain tavalla huonoa fiilistä. Olen aina tottunut ottamaan vastuuta kaikesta ja asettanut muiden tarpeet edelle, mutta nykyään asetan omat tarpeeni etusijalle. Lisäksi olen uskaltanut mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja huomannut, että selviän myös stressaavista tilanteista. Mulla on tällä hetkellä iloinen ja energinen olo ihan kaikesta elämässä. Perheelläni menee paremmin ja isäkin on toipunut sairaskohtauksestaan. Valmistuin koulusta viime keväänä ja olen nyt upeassa työssä terveydenhoitajana. Osaan aidosti arvostaa ihan normaalia elämää, ja nukkuminen on ihanaa!”

Eveliina haluaa kertomalla oman tarinansa tukea ja tsempata myös muita samankaltaisessa tilanteessa olevia: ”Ei kannata ikinä luopua toivosta, ei ikinä. Uskalla hakea apua.”

2020-01-03T14:58:31+02:00

Leave A Comment