Elossa® Unitarina: Junan öinen vihellys laukaisi Annen, 58, unettomuuden kolme vuosikymmentä sitten ja tänä päivänä nukkuminen menee hänen elämässään kaiken muun edelle
Junan öinen vihellys johti unettomuuden noidankehään Annen unettomuus alkoi noin 30 vuotta sitten, kun hän asui entisen miehensä kanssa ulkomailla. ”Asuntomme sijaitsi lähellä junarataa ja junat vislasivat kovaan ääneen öisin ohi kulkiessaan. Heräsin usein tähän vislaukseen ja pian kierre oli valmis – en voinut enää mennä turvallisin mielin nukkumaan, sillä pelkäsin herääväni junan ääneen ja jääväni valvomaan.”
Elossa® Unitarina: Joona, 32, päätti luopua vuorotyöstä ja oppi jälleen nukahtamaan mindfulnessin ja rentoutusharjoitusten avulla
Joonan, 32, uniongelmat alkoivat 20 -vuotiaana hänen ollessaan tehtaassa vuorotöissä. Unirytmin pakkomuutokset, paine aikaisesta heräämisestä ja riittävän unen saamisesta häiritsivät nuoren miehen rauhoittumista sänkyyn mennessä. Ongelma oli ainoastaan nukahtamisessa. Jos uni tuli, Joona pystyi kyllä nukkumaan aamuun saakka. Mutta oli öitä, ettei hän nukkunut silmäystäkään ja töihin tehtaalle oli kuitenkin lähdettävä. ”Kun ei saa nukutuksi, on aika ”pihalla”.
Elossa® Unitarina: Isän kuolema havahdutti masennuksesta ja unettomuudesta kärsineen Linan, 27, pitämään huolta terveydestään ja pysymään kiinni elämässä
Soitan ovikelloa, ja oven avaa todella kaunis ja hymyilevä nuori nainen, jonka lainehtivat hiukset on värjätty latvoista sinisiksi. Minua moikkaamaan tulee myös hänen pikkuinen Nappi-kissansa. En voi uskoa silmiäni, sillä aiemmin olen nähnyt Linan aina huivi päänsä suojana – mutta me olemmekin nyt hänen kotonaan, naisten kesken. Istumme pienen pöydän ääreen, joka on katettu täyteen kesän herkkuja: pensasmustikoita,
Elossa® Unitarina: Marja valvoi yöt murehtien läheistensä vointia, kunnes uniryhmä, uniapneadiagnoosi ja ajattelutavan muutos saivat nukkumisen takaisin raiteilleen
Marja, 67, kuvailee lapsuuttaan ankeaksi ja surkeaksi. Isä kuoli, kun Marja oli 17-vuotias, minkä jälkeen hän ainoana tyttärenä joutui ottamaan paljon vastuuta muista. Epävakaa äiti tukeutui Marjaan, joka oli kiltti ja tunnollinen tyttö. Marjan univaikeudet alkoivatkin jo lapsena. Hän oli herkkäuninen ja kuuli esimerkiksi kaikki äänet selkeästi. Uniongelmat kuitenkin alkoivat pahentua vasta 6–7 vuotta sitten. Marja ei tiedä
Loma ja uni
Oletko sinä niitä ihmisiä, jotka nukkuvat lomamatkalla kuin tukki? On ihan sama missä lomailet – nukut yhtä hyvin yksin teltassa keskellä Lapin karua erämaata, kelluvassa bambuhotellissa Thaimaassa rottien vilistäessä lattianraoissa tai kesäleirin yhteismajoituksessa kovalla patjalla vanhan kansakoulun jumppasalissa. Kun stressi ja kiireet helpottavat ja on mahdollista nukkua niin pitkään kuin huvittaa. Ehkä sinulle on kertynyt univelkaa työn tai
Unilääkkeiden käytön lopettaminen, osa 3: Viimeinen murunen
On kaksi tapaa lopettaa unilääkkeiden käyttö: 1) asteittain ja hallitusti 2) kerralla ”kuin seinään”. Suosittelen EHDOTTOMASTI ensimmäistä tapaa, ja niin suosittelevat kaikki terveydenhuollon ammattilaisetkin. 1) Unilääkkeen käytön hallittu lopettaminen Uni- ja nukahtamislääkkeet tulisi lopettaa asteittain, esimerkiksi puolittamalla annos tai vähentämällä ¼ annosta tietyin aikavälein. On myös suositeltu, että erityisesti tavallista suurempia unilääkeannoksia käyttävien olisi hyvä siirtyä